Yritin tukea kannanottoani tarinalla luokkatoveristani Jyrki Laurenista ja itsestäni. Jyrki oli ehkä ainoa jota voisin tai ainakin haluaisin sanoa miespuoliseksi ystäväkseni, silloin nuorena. Yhteys sai alkua jo lukiossa ja kehittyi sitten Porin prikaatissa varusmiespalveluksessa 1965-66. Jyrkin polku oli varusmiespalveluksen jälkeen reipas, vähän niinkuin eräässä Juha Vainion laulutekstissä: hän pestautui merille loppukesällä 1966, mutta palasi kuitenkin jostakin syystä jo Ruotsista aloittaakseen insinööriopinnot syksyllä. Keväällä 1967 Jyrki oli vapun vietossa Tampereella kanssamme. Joskus myöhemmin, kun asuimme vaimoni kanssa Härmälän opiskelija-asuntolassa, Jyrki tuli käymään ja toi minulle ‘kengät’ eli tavallisia kahvikuppeja kenkälaatikossa myöhästyneenä häälahjana. Sen jälkeen en ystävääni tavannut.

Alkuvuonna 2005 olin netin kautta selvittänyt Jyrkin olinpaikan, työpaikan, jäsenyyden Yyterin golfklubissa, puolison nimen jne. Tarkoitukseni oli ottaa häneen yhteys vuosikymmenien jälkeen. Eräänä päivänä luin Helsingin Sanomien sivulta Jyrkin kuolleen. En siihen mennessä ollut lainkaan lukenut kuolinilmoituksia. Keväällä luokkakokouksessamme Mauri kertoi tavanneensa Jyrkin Lontoossa lentokentällä talvella 2005.

Takaisin totuudellisuuteen ja merkityksiin. Olen vuosikausia ylläpitänyt aivan ilmeistä myyttiä, tarkoitan ei-totta, kertomalla tarinaa, että olisimme Jyrkin kanssa viettäneet kesän 1966 päästyämme toukokuussa varusmiespalveluksesta lähinnä juopotellen ja Luotsinmäen tanssilavalla käyden ilman tyttöjä. Tarina on tuon ihmissuhteen takia kannaltani tarkeä, mutta se ei voi pitää paikkaansa, sillä ensinnäkään emme ole voineet saada kaupasta viinaa siinä mitassa kuin olen kuvitellut, koska olimme molemmat silloin alle 21-vuotiaita, mikä oli täysi-ikäisyyden ja viinakortin raja. Lisäksi Jyrkihän häipyi merille jossakin vaiheessa.

Kerroin tämän Riitalle vahvistaakseni väitettä siitä, että mitä pidämme totuutena jopa kokemuukseen perustuen, ei välttämättä olekaan koko totuus, mutta siihen liittyy muuta tärkeätä merkitystä. Ne merkitykset ovat tärkeintä, niinkuin minulle tämä menettämäni yhteys Jyrkiin.

En muista enää, mistä lainasin tuon tekstin. Näinä aikoina, kun arabimaailmassa, eteläisessä Euroopassa ja jopa kotimaisessa Metallityöväen liitossa syntyy virtauksia alhaalta ylöspäin, ja kun Euroopan kruunuttomat valtiaat eivät saa mitään aikaiseksi pelastaakseen velkatalouskapitalkisminsa, olisi aika alkaa puhua ja kirjoittaa jatkuvasti kapitalismista ja sen kukistamisesta. Arabimaissa jokin sai ihmiset löytämään kiviä. Hyvinvoivassa lännessä kukoistaa sosialidemokratian rakentama lasikatto, jota rakentavat ‘jäätte ilman työtä’-lauseet kaikilta vallan huulilta. Se katto pitää kivittää sirpaleiksi.

Mitä puuttuu on puolue, joka tähän pystyy.

Helsingin Sanomat:”Mitä tapahtuu, jos Slovakia ei hyväksykään ERVV:n laajentamista?“

Urpilainen (sd):”Uskon, ja toivon, että Slovakia tulee hyväksymään ERVV:n laajentamisen. Siellä on tarkoitus äänestää uudestaan tällä viikolla ja toivon, että toinen äänestystulos on myönteinen.”

Rehn (kesk):”Luotan siihen, että Slovakia hyväksyy ERVV:n uudistuksen, koska se on Euroopan talouden, vakauden ja kasvun kannalta välttämätön. Tietojeni mukaan Slovakian parlamentti äänestää asiasta torstaina tai viimeistään perjantaina.”

Kumpula-Natri (sd):”Pidän todennäköisenä, että Slovaksia vielä hyväksyy laajentamisen. Tulos oli hyvin lähellä: äänestyksessä oli paljon poissaoloja ja moni äänesti tyhjää. Siellä ei ole niinkään suurta vastustusta vaan haparointia.”

—–

Haglund (r):”Pitää varmaan sopia tapa, jolla ERVV:tä voidaan käyttää ilman kaikkien maiden osallistumista. Samanlainen keskustelu käytiin keväällä, kun Suomi ei halunnut luvata tukevansa Portugalia.”

Jaakonsaari(sd):”Kriisi syvenee. Tässä testataan eurooppalaisen poliittisen järjestelmän toimivuutta. Pitkittyminen voi olla kohtalokasta, ja tunnelma on kuin Titanicilla.”

Työehtomarkkinoilla käytiin taas monta päivää (vai viikkoa?) ja kai yhtä useita öitäkin neuvotteluja työelämän keskusjärjestöjen välillä. Niihin osallistui väkevästi julkisuuden mukaan ainakin pääministeri ja sosialidemokraattisista ministereistä ainakin työministeri Ihalainen (Lauri-poika öisin herrain kanssa häärii ja työmiesten sopimukset sujuvasti kokoon käärii) ja ilmeisesti myös valtiovarainministeri Urpilainen. Mikä mahtoi olla Vasemmiston ministereiden kanta tähän valtiovallan panostukseen vai oliko pää jäänyt pensaaseen?

Metalliliiton puheenjohtajan hyväksymän ‘raamitupon’ vahvisti Metalliliiton liittotoimikunta YKSIMIELISESTI. Siis ne Vasemmiston mandaatillakin istuvat, joista moni taitaa olla jo työsuhteen ulkopuolella. Valtuustossa liittotoimikunnan esitys meni läpi äänin 38-12 (tai sinnepäin).

Teknologiateollisuuden sovellutusneuvotteluissa sovittelijan esityksen hyväksyi neuvottelukunta YKSIMIELISESTI sitä suositellen liittovaltuustolle. Oletan tässä, että liiton neuvottelukuntaan vielä kuuluu Vasemmiston mandaatilla asustavia edustajia, liiton palkollisia ainakin. YLE:n (näkemissäni) kuvissa tosin naureskeli ainoastaan demarineuvottelijoita. Liittovaltuusto hylkäsi liiton puheenjohtajan ja neuvottelijoiden esityksen äänin 34-18. Se tarkoittaa, että varsin monet demaritkin äänestivät puheenjohtajaansa vastaan. Mitä se on: työpaikoilta tulleet paikalliset edustajat kävelivät korporatiivisesti asennoituneiden johtajiensa yli. Tällaista ei minun muistini mukaan ole tapahtunut ainakaan kaudella 1974-2010, milloin itse olin enemmän tai vähemmän teknologiateollisuuden piirissä ja Metalliliiton jäsenenäkin.  Se on: kerrassaan upeaa! Herättää ainakin minussa jotain toivoa paremmasta.

Vielä kuitenkin tämä ongelma: tukeeko Vasemmistoliiton ministeriduo ja eduskuntaryhmä nyt maan hallituksen linjaa, joka tullee kaikin mahdollisin keinoin syyllistämään lakkoon ryhtyneitä yhdessä työnriistäjäosapuolen kanssa, vai tukevatko he lakkolaisia, mikä on – ainakin muinoin ollut – Vasemmiston luonteva asennoitumin (kansan rinnalla).

Kas, siinä tuo Hamletin ongelma. Olemalla oikein , oikein hiljaa ja (pää) piilossa, niin voisiko …

Tässä taannoin YLE:n toimittaja kyseli (uusilta) kansanedustajilta ensi vuoden budjetin loppusummaa. Tiedot olivat todella surkeat. Se oli kuitenkin aika helppo tehtävä, mutta mahtaako ministeri Urpilainen pystyä edes itse selvittämään …

mitä se on – kuten aikanaan rippikoulussa piti osata – kun tuloerot kapenevat x,x prosenttia.

Prosentit ovat taitavasti käytettyinä oivallisia välineitä ilmaista haluamiaan positiivisia tai negatiivisia asioita. Välinettä käyttävät suruttomasti muutkin kuin poliitikot. Urpilainen haluaa kertoa, että tuloerot kapenevat jne. ja syyllistyy poliitikon helmasyntiin: puhuessaan ei oikeasti ilmaise täsmällisesti mitään, ei vaikka on desimaalilukukin mukana. Toisaalta harva poliitikko kehtaisi julkisesti lausua ääneen 0,4 prosenttia tässä yhteydessä.  Markus Mustajärvi kuului opastaneen ministeriä (hänen avustajaansa?) lukemaan VaTT:n tutkimusselostetta oikein ja pidättyväisemmin, vaikka mieli tekeekin oikoa, kun ‘tavoite on kirkkaana mielessä’. Kiva oli seurata Soinin ilakointia pistepussin suu apposen auki. Eikä turhaan.

Urpilainen liittyy samalla tasaveromäärittelyllään Sampsa Katajan (?) lanseeraamaan ymmärrykseen, että arvonlisävero ei ole tasavero, koska rikas ostaa kalliimpia farkkuja kuin köyhä. Nyt Urpilaisen esityksen mukaan minäkin voisin alentaa verotustani jättämällä väliin kahden viikon välein tekemäni automatkan  (eestaas 240 km), jonka tarkoitus on ilahduttaa 84-vuotiasta, dementoinutta, laitoksessa asuvaa tätiäni , jonka ainoa lähiomainen olen, eikä hänelle muita vierailijoita olekaan. Esitettyä tulkintaa voisi jatkaa siten, että kunnallisverokaan ei ole tasavero, koska rikkaat eivät käytä julkisia sairaus/terveyspalveluja tahi sosiaalipalveluja, vaan tietenkin yksityisiä.

Voihan tässä olla pohjana se kulunut teoria siitä, että otetaan sieltä missä maksajia on paljon eli köyhiltä ja keskituloisilta, koska rikkaitahan on niin, niin vähän, ettei sieltä millään voida saada tarpeeksi. Sitä paitsi rikkaathan lopettavat työnteon kokonaan, jos joutuvat maksamaan muutaman kympin lisää tuloveroa kuukaudessa.

Piruuttani olisin halunnut nähdä, kuinka ministeri Arhinmäen ropellikädet heiluvat hänen puolustaessa toveri ministeri Urpilaisen tulkintoja ja käsitteen määrittelyjä.

Itse ilmaus ‘männöö vaekeeks’ herätti mielessäni muistot puolisoni 1915 Pielavedellä syntyneestä isästä eli apestani. Hänen puhetapaansa kuului tavttoman usein tämä savolaiseen puhetapaan tavallisesti liitetty epämääräisyys. Tämä edellisen sukupolven mies puheli jonkin epämääräisen lauseen ja jäi odottamaan, ymmärtääkö toinen siitä jotain ja hyvä, jos ei mitään. Siltä minusta tuntui.

‘Männöö vaekeeks’ – ilmaisu ei ilmaise mitään. Se on informaation kannalta aivan tyhjä. Ei mitään kommenttia itse asiasta.  Koko facebook-järjestelmä on suurimmalta osaltaan tällaista kvasivuorovaikutusta. Ilmaisujen merkitykset ovat kuin arvoituksia, joita niiden tekijät sylkäisevät lukijoiden pohdittaviksi. Sen keskeinen funktio on oman minän piilottaminen, pinnalla luistelu. Suu ja kilei liikkuu, mutta mitään vaihdon sisällöksi kelpaavaa ei tule ulos, ihan samoin kuin useimmilla ‘osaavilla’ poliitikoillla. Tavallinen, perussuomalaisia äänestävä rahvas taukotuvissaan ja tapaamisissaan nimittää tällaista seurustelua paskan jauhamiseksi.

Itselleni yhä vaativammaksi nousee kysymys siitä, miksi minun tulisi osallistua tällaiseen valheelliseen vuorovaikutukseen? Ehkä jaksan vastata siihen kysymykseen lähiaikoina.

Kulttuuri- (jalkapallo-) ja liikenneministerillä ei ole mitään asemaa julkisuudessa. Ainoa mahdollisuus kainuulaislikalla on päästä julkisuuteen, kun liikennejärjestelmä taas alkaa talven tullen tai muusta syystä joutua sekasortoiseen tilaan. Puheenjohtaja Arhinmäki luultavasti pääsee varmemmin esille vastaamaan kiusallisiin kysymyksiin hallituksen suhtautumisesta EU:n ja maailman valtioiden velkakriisehin. Loistavia mahdollisuuksia harjoittaa ns. vastuullista politiikkaa ja – tuhota puoluetta.

Äitini varhaisesta kuolemasta 1. infarktiinsa tulee huomenna kuluneeksi 30 vuotta. Nuorempi sisareni kuoli rintasyövän jälkeisen korjausleikkauksen komplikaatioihin jäädessäni itse eläkkeelle v. 2010 alussa. Ajoin suren niitä menetyksiä, ainakin näin vuosipäivien aikaan. Samoin surin aidosti ent. työtoverin pojan väkivaltaista kuolemaa, koska tunsin häntä sen verran, että saatoin ymmärtää hänen mieltään. – Suru on intiimi asia.

En suostu osallistumaan näihin kevytsuru & kauhistelufestareihin kynttiläsessioineen. Odotan aikaa, että joku kehittää siitä yritysidean (jos jo ei ole) ja kerää rahat pois. Nythän asioista poimivat kultaa tiedotusvälineet. Ja unohtavat paljon muuta. Odottelen kynttilä- tai muuta ‘festaria’ Afrikan sarven, Somalian nälkään kuolevien lasten muistoksi. Voitaisiinko oikein suruliputtaa ja pitää hiljainen hetki ennenkuin aletaan juosta ja hypätä kilpaa?

Ehkä tekstini logiikka ontuu ja voi olla että olen kirjoittanut samasta ennenkin,  mutta olkoon.

tytön laulun humalalle

Suomi – ihanaa,

ilmaveivi ja kotimaa.

Minulla murhe

kuin aina

tulevasta ilman valtaa,

politiikkaa.